7.12.2008

Syksy sinkut koko viikon alessa !

Ajat ovat muuttuneet siitä, kun Hullujussi -yhtye ja Viktor Kalborrek suorittivat ensiesiintymisensä 11. elokuuta 1973 Kermakosken Kerman lavalla Heinävedellä. K-Market Kerman edellinen myyntiartikkeli oli "Psykohauva". Sen on kasvattanut paikallinen Syksy -yhtye. Kauppias Seppo Huhtala myhäilee, kun myi 5-biisin levyä 100 kappaletta. Levy kasvoi Metsurin Kyynel -sinkusta, jonka video on veistelty paikallisista kuusikoista.Aiemmin liikkeessä vieraillut Juha Mieto kirjoitteli nimmareita Syksy-yhtyeen "Kapteeni Kuolio kohtaa Syksyn" -sarjakuva-albumeihin. Sen piirsi loppuvuonna 2006 P.A. Manninen albumin Syksy-yhtyeen Metsurin kyynel -CD:n musiikin ja sanoitusten pohjalta. Levyn Metsurin kyynel -videon esiintyjä Teuvo Tontti on ensimmäinen Moottorisahalla veiston Suomenmestari. Nyt videon metsä on jo kaadettu motolla sorvitukeiksi.Psykohauvan videolla esiintyy paikallisia asukkaita Heinävedeltä.
Seuraavaa Muuttolintu sinkkua teki myös entinen Syksyn jäsen Harri Tuovinen Juustopäät, TJ. Ääretön ja Spacerok -yhtyeistä. Sellot maksoi Antti Nykänen.

Polkat on pulkassa ja Rakkauden korvike ilmestynyt, mutta nyt hetken saa Syksyn CD-EP levyt pilkkahintaan. TheGound.com lopettaa CD ja vinyylilevyjen myynnin. MP3 tavara jää tarjolle ja käytännössä kaikki loput CD:t ovat alennusmyynnissä tässä. Syksy albumi ja Murskahumppa jopa jo loppuivat, mutta kaikki 7”-sinkut ja muutama muu vinyyli myös loppuunmyynnissä. TheGround toimittaa kaikki CD:t postikuluitta !

Nyt on maksajan markkinat ja levy plättänä tulossa ja menossa ulos TheGround.com[R]-alemyynnissä. Pidä kiirettä sillä kaikki loppuu pian ! Levyt postitetaan joulua edeltävällä viikolla. Muutoin jäät pelkällä lehdellä soittelemaan. Melkein koko Propagandan kataloogi lopetusmyynnissä. Pidä kiirettä !
Klikkaa kuvan linkkiä.


Täältä alta kannattaa myös Rakkauden korviketta kysellä kuvan linkistä. Psykohauvan saat täältä Levykauppa X:stä myös alen jälkeen:



BONUKSENA olevan SOUNDTRACKIN `Metsurin Kyynel`-video oli valittu Tampereen kansainvälisten elokuvajuhlien kotimaiseen kilpailusarjaan 2007. Syksy kilpaili myös Oulussa kotimaisten videoiden kilpailusarjassa.

Osta Psykohauva Stupido Shopista !

Lataa NYT Psykohauvan ulvonnat näistä kaupoista: MTV3, NetAnttila, FunMan, PHNeT Musiikki, PopCity, Lumo Musiikkikauppa, NRJ Kauppa, Citymarket, DNA
...

Harvinaista Muuttolintu-sinkkua löytyy myös TheGround.com alesta.
Mahdollisesti viimeinen tilaisuus ostaa koko sinkku !
SYKSY: MUUTTOLINTU for sale now:



Muuttolintu on bongattu ainakin seuraavista nettikaupoista:
TheGound.com, MTV3,NetAnttila, NRJ kauppa, CM Store


MUUTTOLINTU eurolla reppuun NYT ! ALE now @TheGround.com !

Propaganda on Equal Dreams

Harvinainen Metsurin kyynel EP myös alessa postikuluitta ! Samoin tosi mahdollisesti viimeinen tilaisuus ostaa koko plätty !




Ei kommentteja: